Ralts "Ralli"

Kaakki Kaakkilaan
17-11-16

”Hei, Kaisla täällä. Me tullaan olemaan Rallin kanssa vähän myöhässä, ollaan tulossa seiskanelosta pitkin ja täällä on tapahtunu joku onnettomuus, autot ei liiku yhtään. Joo me ollaan ihan okei, ei vaan päästä eteenpäin. Ok, kiitos paljon!”
Kaiutin piippasi puhelun päättymisen merkiksi ja näyttö muuttui taas mustaksi.
”Kyllä ne voi vielä odottaa, Jenna sano että se voi pitää tallia auki vaikka vähän pitempäänkin jos tää ruuhka ei hellitä”, käännyin auton ratissa istuvan isäni puoleen ja katsahdin samalla tielle. Tunti sitten taivas oli ollut kirkas, mutta säässä oli tapahtunut raju muutos. Lunta satoi rankasti, eikä ikkunasta nähnyt paria metriä eteenpäin.
”Me oltais jo perillä, jos olisit hyväksynyt sen Heikkisten paikan, ensiluokkainen talli ja alennustaki olin sulle järjestänyt...” isä mutisi ja jarrutti taas pysähdyksiin hetken matelemisen jälkeen.
”Mä minnekkään Heikkisille, niiden tilat on vielä kauempana mun kämpältä kun Rallin vanha talli. Ja vuokra päälle kuusisataa. Alennuksen kanssa. Etkä sä voi tietää, minkälainen Kaakkila on”, tyrmäsin sen puheet heti alkuunsa.
”No ei nimi ainakaan paljoa lupaa. Kaakkila.”
Jätin isän puhisemaan itsekseen ja vaihdoin asentoa takapenkillä. Sylissäni makasi pieni valkoinen ruutu, joka lähetti kuvaa auton takana tulevasta trailerista välillä pätkien. Ralli repi heiniä sen heinäverkosta ja katseli välillä ikkunasta ulos korvat leppoisasti heiluen. Sen alelaarista löytynyt fleeceloimi repsotti toiselta puolelta. Otsatukka oli takkujen takia vähän pystyssä, pitkien aasinkorvien karvat trimmaamatta, juuri ja juuri heinäverkon takaa näkyvät etujalat eriväristen tahrojen peitossa. Ei se mikään kaunein ollut, olisi varmaan Heikkisillä naurettu ensimmäisenä päivänä ulos, mutta mulle se oli kaikki kaikessa.

Lumisade ja sen myötä ruuhka hellitti vasta lähes tunnin odottelemisen jälkeen. Viimeisemmätkin autot olivat hävinneet moottoritieltä poistuttaessa, ja Kaakkilaan vievällä tiellä oli hiljaista. Kello läheni yhdeksää ja me oltiin aikataulusta pari tuntia myöhässä. Ralli oli trailerissa vähän levottoman oloinen, kuopi lattiaa iltaruokia vaativaan malliin. Heinät olivat loppuneet ja se oli kyllästynyt ulos katselemiseen, ikkunasta kun ei paljon eteensä nähnyt: tie oli meitä lukuun ottamatta tyhjä ja katuvaloja oli todella harvassa. Välillä tienreunan vierestä aukesi pelto, jonka päällä loisti puolikas kuu. Lumihiutaleita satoi maahan katuvalojen heikossa valossa kimallellen.

Auto kääntyi viimeisen kerran oikealle.
”Ei voi olla…” ratin takaa kuului huokaisu. Kurottauduin etupenkin yli katsomaan tallipihaa. Pienen, hirsipuisen tallin ikkunoista hohkasi lämpimänkeltaista valoa ja yhdessä niistä näkyi hevosen pään siluetti. Ratsastuskenttä oli satanut täyteen lunta, vaikka se oli vieressä seisovan kinoksen perusteella lanattu vain vähän aikaa sitten. Tarhojen heinäkasat ja tarhojen perällä olevat puut olivat lumikerroksen peitossa.
”Eihän tää oo talli eikä mikään, navetalta se näyttää”, isä puuskahti laittaessa autoa parkkiin.
”Eikä näytä.”
”Vaikuttaa luhistuvan kasaan hetkenä minä hyvänsä.”
Okei, ehkä siinä oli vähän totuuden perää. Mutta eipä ole ainakaan vielä luhistunut.

Tallin omistaja Jenna oli tullut meitä vastaan heti auton kääntyessä pihalle, ja vakuutellut kaiken olevan ok mun vielä pahoitellessa myöhästymistä useamman kerran. Rallin trailerista purkamisessa ei ilmennyt suurempia ongelmia, lähinnä siinä piti vain seisoa vieressä katselemassa ettei se kolauttanut päätään trailerin yläreunaan. (Kolautti katselemisesta huolimatta.) Tavaroidenkaan ulosotossa ei kauaa nokka tuhissut, niitä kun meillä oli vain pari pahaista Ikean kassia, joista toinen oli puolillaan.
”Näiden pitäisi mahtua kaappiin helposti, kamoja kun meille ei ole vielä oikein kerääntynyt…” totesin Jennalle nostellessani kasseja auton takakontista lumiselle maalle. Mun opiskelijabudjetin rajoissa olevat resurssit eivät olleet vielä kunnolla riittäneet varusteiden haalimiseen, välttämättömienkin kamojen metsästyksessä oli mennyt kauan niin hinnan kuin Rallin koonkin puolesta. Meidän perheen kodin ullakolla olisi ollut monta laatikkoa täynnä Ruusan vanhoja varusteita, mutta yritäpä mahduttaa ponille ostettuja suitsia tai loimia 176cm puoliveriselle.
”Meillä on kyllä suhteellisen tilavat kaapit, että pitäisi mahtua, vaikka niitä tavaroita sattuisikin kerääntymään reilummin”, Jenna hymyili mulle takaisin ja rapsutti pitelemäänsä Rallia otsatukan alta. Ruuna oli uudessakin ympäristössä oma rauhallinen itsensä; se oli katsellut ympärilleen parin sekunnin ajan, huokaissut syvään ja ruvennut möllöttämään paikoillaan sen enempää sanomatta.

Karsinaankin Ralli suhtautui yhtä lunkisti. Tasan kerran se oli korvat hörössä tervehtinyt naapurikarsinassa puhisevaa suokkipoikaa ja sitten vetäytynyt viettämään pitkään odottamaansa ruokahetkeä. Herran tyytyväisenä ruokaillessa raahasin Ikea-kassit satulahuoneen nurkkaan odottelemaan huomiselle siirtynyttä purkamista, teippasin nimilapun ja hoito-ohjeet jokseenkin huolimattomasti karsinan oveen ja aloin tehdä lähtöä. Kello kun tikitti kokoajan eteenpäin ja päivästä alkoivat loppua tunnit.

”Harmi, että ruuhkan takia pääsitte tulemaan vasta näin myöhään, talli oli ehtinyt jo tyhjentyä muista”, Jenna pahoitteli etupihalla. Hymyilin tuolle takaisin ja mumisin jotain epämääräistä vastaukseksi. Jos multa kysytään, oli ihan hyvä, että päästiin Rallin kanssa saapumaan tyhjään talliin. Ei Kaakkilasta luultavimmin mitään ihmissyöjiä löytyisi, mutta en ollut oikein yleisestikään koskaan loistanut sosiaalisissa tilanteissa ja toisten tapaamisen ajatteleminenkin sai vatsan täyttymään perhosilla. Mieluiten tutustuisin ensin kunnolla paikkoihin, ja ehkä sitten ihmisiinkin. Mahdollisesti.
”Milloin täällä on yleensä eniten porukkaa?” kysyin ja yritin vaikuttaa välinpitämättömältä. Jos mä kuitenkin voisin vähän vältellä niitä muita?
”No, useat on aika lailla koko päivän tallilla.”
Perhana.

”Mä tuun tässä viikolla sitten parina päivänä vielä laittamaan loput tavarat paikoilleen ja katsomaan miten Ralli sopeutuu, pääsen varmaan siinä neljän-viiden aikoihin”, huikkasin Jennalle vielä ennen autoon astumista. Mulla olisi viikon päästä yksi tentti, mutta olin jo suunnitellut ottavani kirjat mukaan tallille ja lukevani bussimatkoilla sekä Rallin iltaruokia ja muita odotellessa. Satulahuoneessa oli ollut kivannäköinen pöytäkin, johon voisin istahtaa kirjoittamaan parit muistiinpanot.
Kaiken kaikkiaan hyvillä fiiliksillä rojahdin auton takapenkille ja käännyin katselemaan Kaakkilan tallirakennusta auton lipuessa takaisin tielle. Kodikkaan ja lämpimän ilmapiirin omaava paikka tuntui juuri oikealta, vaikka vähän nuhjuinen se olikin. Toisaalta, niinhän mekin oltiin myös Rallin kanssa.

It's beginning to look a lot like Christmas
24-12-16

"Ralli.... Ralli piristy vähän...... Rale hei, kato tänne ees hetki!"
"Mitäs täällä tapahtuu?"
"Ääh, yritän ottaa Rallista hyvän joulukuvan lähetettäväksi muille mutta sillä on selkeesti joku murjotuspäivä ja se vaan möllöttää. En ees saa sen korvia pystyyn, ne vaan roikkuu ja näyttää mahdollisimman epäjouluisilta."
"Hmm, mulla saattaa olla ratkaisu."



Hyvää Joulua koko Kaakkilan porukalle! <3